Kesätapahtumia

 

Suku Honkajoella –07
   Haasteen kesäisestä suvun kokoontumisesta otti vastaan sukuneuvoston jäsen Ritva Giers.Kesätapahtuma sai paikan Honkajoelta, missä päivä aloitettiin erittäin värikkäässä puukirkossa. Jumalanpalvelukseen oli lähtenyt mukaan iso joukko sukulaisia. 
Kirkonmenojen jälkeen kokoonnuimme sukuhaudalle laskemaan kukat. 
   Kirkolta matka jatkui kohti Jyllinhovia. Täällä ruokailimme ja sen jälkeen esiteltiin kaikki läsnäolijat, joita oli alun kuudettakymmentä. Kalevi Myllyluoma piti alustuksen diojen kera suvun esi-isien tulemisesta Pohjois-Satakuntaan. Harjavallan Merstolasta lähtenyt Juho Giers perusti sahan Jyllinkosken partaalle ja osti myöhemmin Uusi-Paholuoman tilan. Näin suvun vanhimmat pääsivät maahan kiinni Honkajoella.
   Kiertoajelu suuntautui Karvian järvimaisemaan, jossa monella läsnäolijalla oli lapsuuden muistoja, koska sukua on myös Karviassa. Ajelu jatkui aina Lauhavuorelle asti, missä monet kiipesivät komeaan näkötorniin. Tosin näkyväisyys oli heikko, koska oli utuinen tihkusadepäivä. Sateesta huolimatta reissu oli selostuksineen mielenkiintoinen.
Opastuksesta pitivät huolta Kalevi Myllyluoma ja Leena Koljonen
Sukulaisten kesätapaaminen Punkalaitumella –08
   Talvella hyvissä ajoin otin yhteyttä Hilkka ja Heikki Nurmeen ja neuvottelimme kesätapaamisen järjestämisestä. He keräsivät pienen joukon sukulaisia koolle ja asia lähti etenemään valmiiksi saakka. Kauniina kesäisenä sunnuntaina 27.7. päivä aloitettiin jumalanpalveluksella Punkalaitumen kirkossa, minne oli toinenkin suku kokoontunut aloittamaan päivää.
SUKUJUHLA HARJAVALLASSA 2009
Pidettiin Yara Suomen kerhotalossa heinäkuun lopulla. Päivä aloitettiin tutulla tavalla jumalanpalveluksella Harjavallan Kaikkien autuuksien kirkossa, jonka jälkeen tällä kertaa laskettiin kukat sankarihaudalle. Laskijoina olivat Toini Tarkki ja Tapio Törmä. Päivä jatkui Yaran kerhotalon tiloissa ruokailulla, puheenjohtajan tervehdyssanoilla ja hienolla musiikkiesityksellä (harmonikka-viulu), jonka jälkeen seuran sihteeri Toivo Päivärinta esitteli uuden pöytästandarin, joka jaettiin hetkeä myöhemmin kahdelle ansioituneelle jäsenellemme. Standarit luovutettiin Tapio Törmälle ja Timo Jutille. FM Satu Rantala piti mielenkiintoisen juhlaesitelmän aiheesta ”Maaseudusta teollisuuskaupungiksi”. Juhla päätettiin Satakunnan lauluun.
Uusikaupunki 2010
  Vuoden 2010 kesätapahtuma pidettiin uudessakaupungissa, missä sukulaiset kokoontuivat jumalanpalvelukseen Uudenkaupungin vanhaan kivikirkkoon. Kirkko on toiminnassa kesäaikaan. Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin kukkalaite sankarihaudalle.
  Tutustuimme kirkon lähellä olevaan museoon, jossa on Warma-laivan pienoismalli. Warma oli yksi niistä laivoista, jotka liikkuivat maailman merillä ja toivat hyvinvointia kaupungin asukkaille.
  Oppaan johdolla saimme tutustua Olli ja Ritva Heikkalan kotikaupunkiin, missä näimme sekä hienoja kunnostettuja puutaloalueita että uutta rakentamista. Yksi mielekiintoinen paikka oli keskustassa tyhjä tontti, jonne siirrettiin kartanorakennus muualta ja siinä rakennuksessa Venäjä ja Ruotsi neuvottelivat Uudenkaupungin rauhan 1721.
   Kaupunkikierroksen jälkeen matkaa jatkettiin Lokalahdelle, missä sijaitsee Heikkalnpään tila. Tilan osti 1800- luvun loppupuolella kauppalaivuri Emanuel Lindqvist. Tila on edelleen samalla suvulla ja matkalaisilla oli mahdollisuus jalkautua bussista hetkeksi lehtevän rannikkotilan pihapuistossa, missä Teemu Heikkala kertoi tilan historiasta ja nykyisyydestä.
   Matka jatkui takaisin kaupunkiin, missä päivää jatkettiin kodikkaassa seurakuntakeskuksessa lounaan merkeissä Olli Heikkalan tervehdyspuheen jälkeen. Lounaan jälkeen Teemu Heikkala selvitti vieraille, miten Uudenkaupungin sukuhaara on mukana Giers-Laurilan sukukirjassa. Teemu Heikkalan mukaan Emanuel Lindqvistin poika John osti tilan isältään ja opiskellessaan Satakunnassa, hän oli tutustunut kokemäkeläiseen Beda Horelliin, josta tuli hänen vaimonsa. Teemun kertoma sukuhistoria oli mielenkiintoinen. Tilaisuudessa saimme kuulla paikkakunnan nuorten musiikkiesityksiä puheitten lomassa. Juhlaohjelma aloitettiin Satakunnan laululla ja lopetettiin Varsinaissuomalaisten laululla. Kesätapahtuman järjestelyistä vastasivat Olli, Ritva ja Teemu Heikkala.